♦ E-farm® Vakkolan vesivoimalaitos, Askola

Vakkolan vesivoimalaitos, Askola


KylttiVakkolan Voima Oy:n yrittäjäveljekset Jari ja Pekka Väänänen tuottavat vesivoimalla sähköä kaikkiaan kolmessa eri kohteessa Haapakoskella, Vakkolassa ja Laukkoskella. Idyllisiin ja pitkät perinteet omaaviin Haapakosken ja Vakkolan pienvoimalaitoksiin on mahdollista tutustua ohjatuilla vierailukäynneillä.

Tällä sivulla on kerrottu tarkemmin Vakkolan voimalaitoksesta. Tutustu myös Haapakosken voimalaitokseen, jonka esittelysivu löytyy täältä.

Vakkolan vesivoimalaitos – uusiutuvaa sähköä perinteitä kunnioittaen


Vakkolan vanha generaattoriPorvoon joessa sijaitseva Vakkolan koski on valjastettu maataloden myllytoimintaan jo keskiajalla. 1900-luvun taitteessa paikalle on perustettu saha ja höyläämö ja sähkölaitos valmistui vuonna 1909. Vakkolan kylä on määritelty museoviraston toimesta valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Voimalaitoksen kohdalla Vakkolankoskessa on korkeuseroa noin yhdeksän metriä. Vakkolassa sähköä tuotetaan kaikkiaan viidellä generaattorilla, joiden yhteenlaskettu nimellisteho on 750 kW. Viljasiilo VakkolaKuvassa yksi laitoksen generaattoreista. Laitoksen vuosituotanto on noin 3 000 000 kWh sähköä. Voimalaitoksen kohdalla kalojen elinolot ja nousuvaellusmahdollisuudet on varmistettu kalatien avulla.

Väänäset ovat tuottaneet Vakkolassa sähköä vuodesta 2007 lähtien. Yrittäjien toimesta laitosta on kunnostettu ja laajennettu perinteitä kunnioittaen ja vanhaa säästäen. Lisäksi yrittäjät harjoittavat viljankuivausta ja -varastointitoimintaa voimalaitoksen välittömässä läheisyydessä olevalla viljakuivurilla ja varastosiiloilla.

Oheisessa kuvassa on esitetty Vakkolan Voima Oy:n E-farm® Kohteiden energiantuotantokaavio. Saat suurennettua kuvan klikkaamalla sitä.Vakkolan Voima Oyn E-farm Kohteiden energiakaavio

Vakkolan Voima on Farmivirran tuottaja. Kuka tahansa kuluttaja voi hankkia Vakkolan ja FarmivirtaHaapakosken vesivoimalaitoksilla tuotettua sähköä. Lue lisää Vakkolan Voiman - Farmivirrasta klikkaamalla oheista logoa. Farmivirta on Oulun Sähkönmyynti Oy:n tuote.

Tule ohjatulle esittelykäynnille kohteeseen


E-farm® Tutustumiskierroksen aikana vierailijat pääsevät tutustumaan niin vesivoimalaitokseen kuin alueella edelleen sijaitseviin ja hyvin säilyneisiin sahaan ja höyläämöön.

LATAA TUTUSTUMISKIERROKSEN ESITE TÄSTÄ

Ota yhteyttä ja varaa kierros!

Yhteystiedot


Voit varata vierailukäynnin ottamalla yhteyttä E-farm® Asiakkuudenhallintaan
tai

Ottamalla suoraan yhteyden kohteeseen
Jari Väänänen
+358 400 282 906
jari.vaananen[at]pp7.inet.fi
 
VIERAILUOSOITE
Kauppatie 5
07510 Vakkola